top of page
  • Pasi Kirkkopelto

MITÄ OPIMME TÄNÄÄN?

Kuvaus 7-luokan kuvataiteen ensimmäisestä piirustusharjoituksesta ja siinä tapahtuvasta oppimisesta. Joskus on hyvä ajatella ja kirjoittaa auki, mitä ja millaista oppimista tunnilla tapahtuu.


Uudet seiskaluokkalaiset ovat aloittaneet kuviksen opiskelun. Ensimmäisellä kerralla käsiteltiin paljon sitä, mitä kaikkea kuvataiteen opinnoissa käydään läpi ja mitä taitoja kuvan tekeminen harjoittaa ja miten oppimista arvioidaan. Liikunnallinen harjoitus kertoi opettajalle myös oppilaiden suhteesta kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöihin.


Syksyn tehtävät alkavat seiskaluokkalaisten kanssa aivan perusasioista. Ensimmäinen harjoitus tänä vuonna oli klassikko: mallista piirtämistä kevyesti hahmotellen, kynää nostamatta, jatkuvasti liikuttaen. Tekniikka alentaa osaamisen kynnystä, kun se on kaikille uusi ja siinä ei pyritä realistiseen lopputulokseen. Tehtävä auttaa myös pääsemään irti totutuista ihmisen piirtämisen skeemoista.


Ennen kuin pääsimme harjoitukseen piti selvittää muutama asia.


Aloitin opetuksen esittelemällä lyijykynän! Puhui lyhyesti piirtimien historiasta ja kertasimme kynien kovuusasteet. Sitten otimme kynät käteen ja tarkastelimme kirjoitus- ja piirustusotteen eroja.


Tehtävä: Elävä viiva

Alustukseksi näytin ranskalaisen Honoré Daumierin (1808-1879) piirustuksia ja kävin läpi hänen piirustustapaansa. Puhuin elävästä viivasta ja viivasta piirtäjän ilmaisukeinona.




Tehtävässä puolet oppilaista on ryhmänä mallina 20 minuuttia ja toinen puolikas piirtää ryhmää annetun ohjeen mukaisesti. Toisella tunnilla osat vaihtuvat. Ennen piirtämisen aloittamista kävimme läpi piirustusasennon. Oppilaat istuivat tuolilla ja paperi pidettiin sylissä piirustusalustalla. Oppilaat piirsivät rauhallisesti ja keskittyneesti. Työn kuluessa aloin käydä läpi millaista oppimista tehtävässä ja oppitunnilla tapahtuu. Tein listan.


  • lyijykynän rakenne ja vähän piirtimien historiaa

  • kynien kovuusasteet ja niiden eri käyttö

  • piirustusote ja rento piirustusasento, ergonomia

  • luonnospiirustus, elävä viiva

  • tietoa taiteilijasta

  • ihmisen piirtäminen, mittasuhteet (silmämääräinen arviointi)

Tunnin lopussa vielä arviointikeskustelussa:

  • arviointikeskustelun käytäntö (miten tunnilla toimitaan)

  • kuvan tarkastelun tapoja ja näkökulmia

Lisäksi harjoitettiin ainakin:

  • hienomotoriikkaa

  • käden ja silmän yhteistyötä

  • aktiivista katsomista, havaintojen tekemistä

  • kuvista keskustelua, omien ajatusten sanallistamista

Ja vielä: oppilaat saavat luvan kanssa katsella toisiaan ja tutustuvat toisiinsa myös tällä tavalla.

392 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

HUOMIO ITSEARVIOINNISTA

Olen kokenut kuvataiteen itsearvioinnin toteuttamisen yläkoulun alussa hieman haasteelliseksi. Sitä hankaloittaa mm. puutteellinen kuvataiteen sanasto ja käsitteistö, välineiden ja tekniikoiden tuntem

bottom of page