top of page
  • Pasi Kirkkopelto

PÄÄSIÄISEN TOIMINTAA

Päivitetty: 21. elok. 2019

Koulumme kiirastorstain kulttuurikaruselli piti sisällään ruokamaistiaisia maailmalta, satuja ja tarinoita eri kulttuureista ja lisäksi joukko oppilaita kertoi haastattelujen avulla omasta toisesta kotimaastaan. Haastateltavina on suomalaisia oppilaita, jotka ovat asuneet ulkomailla, sekä maahanmuuttajaoppilaita


Kuvataiteen työpajassa ahkeroitiin päivän aikana kuudessa eri luokassa n.450 oppilaan voimin munamosaiikkeja. Osa ryhmistä maalasi kananmunia, joita köksän tunnilla on puhalleltu tyhjiksi koko kevään. Lisäksi leikattiin ja maalattiin mosaiikkipohjat. Osa ryhmistä sitten toteutti varsinaiset mosaiikit paritöinä annetun mallin pohjalta. Toteutuksia oli mallista huolimatta monenlaisia mutta luovuus on ihan parasta ja kokonaisuus hieno.


Erityiskiitos 8. Valinnaisen kuvataiteen vapaaehtoisille, joita ilman päivästä ei olisi tullut yhtään mitään: Kiitos Aino, Aniqa, Ella, Elmeri, Hibaaq, Mai, Mira, Samsam ja Venla.




68 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

HUOMIO ITSEARVIOINNISTA

Olen kokenut kuvataiteen itsearvioinnin toteuttamisen yläkoulun alussa hieman haasteelliseksi. Sitä hankaloittaa mm. puutteellinen kuvataiteen sanasto ja käsitteistö, välineiden ja tekniikoiden tuntem

bottom of page